40- VUODEN KOKEMUS HIRSIRAKENTAMISESTA

Suoranta-hirsitalojen valmistus aloitettiin Hartolassa jo vuonna 1969 ja olemme toimittaneet yhteensä tuhansia yksilöllisiä hirsitaloja Suomeen, Eurooppaan ja myöskin Japaniin. Voitte olla varmoja, että vaatimukset ja odotukset eri puolilla maailmaa ovat hyvin erilaisia. Me olemme onnistuneet, sillä hyödynnämme kaiken osaamisemme ja kokemuksemme juuri yksillöllisten toiveitten täyttämiseksi.

SUUNNITTELLAAN YHDESSÄ TOIVEITTESI MUKAINEN KOTIPESÄ

Lähtökohtanamme on rakennuttajan toiveiden toteuttaminen, kunkin perheen tarpeiden ja luonnollisesti myös rakennuspaikan olosuhteiden huomioonottaminen, millainen talo tontille istuu. Suunnittelun avuksi olemme koonneet näille sivuille esimerkkejä, jotka voivat olla juuri Teidän rakennushankkeeseenne sopivia. Yhtä hyvin voimme aloittaa suunnittelun ja toteuttamisen asiakkaan omista luonnoksista unelmakotinne toteuttamista viimeisintä suunnittelu- ja tuotantolinjaa hyväksikäyttäen.

TALOPAKETTI SELLAISENA KUIN HALUAT

Meiltä saat talosi sellaisena pakettina kuin haluat. Yleisin talotoimituksemme sisältää kaikki puuosat kattoineen, lattioineen, ovineen ja ikkunoineen. Haluttaessa perustoimituksen lisäksi toimitamme myös rautakauppatarvikkeet toiveittesi mukaan.

TYYTYVÄINEN ASIAKAS ON MEILLE KUNNIA-ASIA

Teemme aina parhaamme ja pidämme kunnia-asiana, että asiakaamme on tyytyväinen sekä saamaansa toimitukseen, että tarjoamaamme palveluun.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Perinteisestä suomalaisesta rakennusmateriaalista hirrestä syntyvät laadukkaat ja yksilölliset vapaa-ajan asunnot sekä kaikki tämän päivän vaatimukset täyttävät omakotitalot. Talvella kodikkaan lämpimät ja kesällä viihtyisän viileät SUORANTA-HIRSITALOT ovat mukavia kotipesiä.
Laadukkaat Suoranta Hirsitalot eivät synny sattumalta. Aivan kuten entisaikojen puulaivojen rakentajilta, myöskin hirsitalojen rakentajilta vaaditaan määrätietoista ja laadukasta totettamista kaikilla tekemisen osa-alueilla. 40-vuotisen historiansa aikana tätä osaamista ja laatua on kerääntynyt Suoranta Hirsitaloille ja välitämme sen parhaamme mukaan meidän asiakkaillemme.

Tervetuloa asiakkaaksemme

Suoranta tiimi